%@ Language=VBScript %>
Monien vaiheiden jälkeen Ylistaron vapaaehtoinen palokunta perustettiin 22.07.1917.
Palokunta muutettiin Ylistaron Suojeluskunnaksi 09.11.1917.
Suojeluskunta muutettiin kunnalliseksi 12.11.1917.
Vapaussodan alkaessa oli Suojeluskunnan vahvuus 460 miestä, joista 300 osallistui venäläisten aseista riisuntaan. Käytettävissään heillä oli 150 kivääriä.
Tammisunntaina 28.01.1918 suoritettiin Ylistaron valtaus. Klo 10 aamulla oli venäläiset riisuttu aseista.
05.05.1918 vihittiin Akseli Gallen-Kallelan mallin mukainen suojeluskuntalippu.
Kun suojeluskunnassa siirryttiin aluejärjestelmään, sai suojeluskunta pitempiaikaisen työntekijän aluepäällikkö Lionel (Laijo) Järven. Hän toimi koko 1930-luvun Ylistaron sk:n aluepäällikkönä aina talvisotaan saakka.
Isänmaalliset juhlatilaisuudet järjestettiin aina Ylistaron valtauspäivänä 28. päivänä tammikuuta,
vapaussodan päättymspäivänä toukokuun 16. päivänä ja itsenäisyyspäivänä 6. päivänä joulukuuta. Näiden juhlien yhteydessä oli myös usein Jumalanpalvelus Ylistaron kirkossa sekä kunniakäynti sankarihaudalla.
Suojeluskunnan toiminta siinä laajuudessa, kun se yli pari vuosikymmentä ehti toimia, ennen lakkauttamistaan, olisi ollut melko mahdotonta, ellei suojeluskunnalla olisi ollut apunaan Lotta-Svärd-järjestön Ylistaron paikallisosastoa, joka oli aina valmis järjestämään muonituksen, kun sujeluskunnalla oli useitakin päiviä kestäviä harjoituksia. Lottain
työ oli sitäkin arvokkaampaa, kun he itse keräsivät tai rahalla ostivat
kulloinkin tarvittavat ruokatavarat.